top of page

Never say never. Asioita joita minun ei pitänyt tehdä lapsen kanssa.

Ennen äidiksi tulemista minulla oli selkeät sävelet sen suhteen millainen äiti haluaisin tulevaisuudessa olla. Raskaana ollessani visio omasta äitiydestä vahvistui ja puhuimme paljon myös puolison kanssa siitä, millaisia vanhempia haluamme olla ja millaisista asioista meillä ei jousteta. Lapsen syntymän jälkeen kaikki ei mennytkään niin, kuten oltiin suunniteltu. Alla muutama käytännön esimerkki!



1. En anna lapselleni lisättyä sokeria ennen kuin hän täyttää kaksi. Todella hieno ajatus ja hattua nostan nöyrästi kaikille teille, jotka pitäydytte tässä. Ei meilläkään päivittäin herkutella ja pyritään yhä välttämään sokeria, mutta niin tiukkaa linjaa ei pidetä kun olin ajatellut. Aina silloin tällöin taapero käy papan kanssa kahvilassa pullalla tai maistaa jäätelöä jota itsekin olen syömässä.


2. Lapsi ei nuku meidän välissä. Tähän linjaukseen päädyin ihan siitä syystä, että pelkäsin kuollakseni että jompi kumpi meistä kierii lapsen päälle. Näin ollen oman psyykkeeni kannalta oli turvallisempaa laittaa lapsi nukkumaan aluksi omaan sivuvaunuun ja myöhemmin pinnasänkyyn. Lapsi itse asiassa nukkuikin omassa pedissä siihen asti kunnes täytti vuoden. Täydet yöunet meillä nukuttiin 2-3 kk ikäisestä eteenpäin, joten tässä päätöksessä oli helppo pitäytyä. Noin vuoden ikäisenä yöheräilyt kuitenkin alkoivat ja huomattiin, että väliin nukuttaminen on mielettömästi paljon nopeampaa ja helpompaa. Nykyisin taapero menee iltaisin omaan sänkyyn nukkumaan, mutta öisin herättyään hän kömpii meidän väliin.



3. En osta lapselleni merkkivaatteita. Koin, että merkkivaatteet ovat rahan tuhlausta eikä vaatteisiin sijoittamisessa ole mitään järkeä, sillä lapset kasvavat niin nopeasti. Toisin kävi tässäkin asiassa. Opin nopeasti, että merkkivaatteet ovat usein ekologisempia sekä materiaalien että tuotantoketjun puolesta. Ne kestävät paremmin käyttöä, aikaa ja pesua. Edellämainituista syistä ne on myös helpompi kierrättää ja näinpä myös meidänkin kaapista löytyy pääosin lasten merkkivaatteita.


4. Lapseni ei saa kiukuttelemalla ja kiljumalla tahtoaan läpi. En ilmeisesti ollut koskaan kuullut uhmaiästä. Vaikka kuinka pyrin/pyrimme johdonmukaisuuteen niin uhmaikä laittaa välillä koko perheen hermot koetukselle. Niin sitä vaan kaivaa laatikosta vaikka kaikki haarukat ja lusikat, kunnes taapero on tyytyväinen ruokailuvälineisiinsä ja suostuu syömään.




5. Lapsi ei tule kanssani vessaan. Muistan kun selasin raskaana ollessani Jodelin äidit-kanavaa ja naureskelin, kun eräs äiti oli julkaissut sinne kuvan, jossa hän istui lapsi sylissä vessassa. Kuvan saatteeksi kyseinen äiti oli kirjoittanut, että on se kumma kun vessassakaan ei saa käydä rauhassa. Mietin tuolloin, että tuollaistako se äitiys on. No kyllä se kuulkaa on juurikin sitä! Jos olet yksin lapsen kanssa kotona niin muita vaihtoehtoja ei oikein ole. Ihan pienen vauvan kanssa vessaan yksin livahtaminen saattaa jopa onnistua, jos vauva ei osaa vielä ryömiä tai hän viihtyy yksikseen esimerkiksi leikkimatolla. Taapero tulee vessaan mukaan ihan siitä syystä, että et voi jättää häntä yksin edes muutamaksi minuutiksi ilman pelkoa siitä, että hän aiheuttaa joko vesivahingon tai satuttaa itsensä.


Ps. Kyselin maanantaina Instagramin puolella löytyykö muiltakin käytänteitä tai periaatteita jotka ovat muuttuneet lapsen syntymän jälkeen! Oli ihana huomata, että aika moni listasi aivan samanlaisia asioita kuin minä!



XOXO, Silja


Follow my blog with Bloglovin

Uusi lukija? Lue myös: 15 random faktaa minusta

bottom of page