Te toivoitte, te saatte. Seuraa 15 random faktaa meitsistä.

1. Jätän aina kaikki kaapin ovet auki. Voitte kuvitella miltä meidän keittiössä näyttää sen jälkeen kun oon tehnyt ruokaa.
2. Laitan rikottujen kananmunien kuoret takaisin kennoon. Paras ystäväni vihaa tätä tapaa ja tä on yksi niistä syistä minkä vuoksi hän ei haluaisi asua kanssani (tuon edellisen lisäksi).
3. En pysty koskemaan raakaan lihaan. Lihapullat pyörittelen kahdella lusikalla tai vaihtoehtoisesti jäätelökauhalla minkä ostin ihan tätä tarkoitusta varten.
4. Paistoin pitkään kanaa netistä löytyvien videoiden avulla sillä pelkäsin kuollakseni, että kana jää raa'aksi ja saan salmonellan.
5. En ota koskaan omaa hammasharjaapäätäni pois meidän yhteisestä sähköhammasharjasta. Kuulen tästä päivittäin.

6. Säikyttelen Tuomasta aina kun on mahdollisuus. Iltaisin saatan seisoa pimeässä eteisessä ja odottaa että hän tulee vessasta ja säikäyttää hänet kun hän tulee pois kylppäristä. Joka kerta hän menee samaan jekkuun ja saan tästä reaktiosta suurta tyydytystä. :D
7. Inhoan olla hiljaisessa kodissa yksin. Tämän vuoksi televisiossa pyörii lähes aina jokin sarja taustalla vaikka en edes katsoisi sitä.
8. Tykkään tulkita unia. Mulla on kirja josta aina tarkistan mitä mun näkemä uni merkitsee. Tsekkailen myös kavereiden unia aina tarpeen tullen.
9. Mulla on järkyttävän rumat peukalot. Sellaset perunat. Tuomaksella on onneks samanlaiset.
10. Mun nenästä ei ole koskaan vuotanut verta.

11. Olen opiskellut puoli vuotta muinaiskreikkaa ja vuoden latinaa mutten osaa enää sanaakaan kummastakaan kielestä.
12. Otin äidiltä salaa huulilävistyksen kun olin 16-vuotias. Äiti suuttui ja mun piti valita otanko lävistyksen pois vai jätänkö illan bileet väliin. Bileet voitti ja lävistys lähti. Okei, käytin sitä vielä salaa parisen viikkoa koulussa kunnes luovutin..
13. En osaa viheltää.
14. Mun herätyskellon pitää herättää parittomalla luvulla, mutta luku 5 ei käy. Herätyskello siis soi esimerkiksi klo 6.43 tai 6.47 , mutta ei koskaan klo 6.45.
15. Sateen jälkeen ulkona haisee mun mielestä kastemadolle. Tämä on mun mielestä yksi kuvottavimmista hajuista mitä tiedä ja saa joka kerta aikaan yökkäämisen.

XOXO,
Silja